Olet täällä: Ajankohtaista

 Alpine News

Ajankohtaista

Petra Vlhova Levin pujottelun ykkönen, Riikka lähellä toisen kierroksen paikkaa

Slovakian Petra Vlhova otti niukan voiton pujottelun maailmancupissa Levillä ennen Yhdysvaltain Mikaela Shiffriniä. Kolmas oli Sveitsin Wendy Holdener. Pienessä pakkassäässä käyty pujottelukauden avauskisa keräsi paikan päälle yli 8000 katsojaa, mikä on aiempia vuosia suurempi määrä.

Ensimmäistä kertaa viimetalvisella säilölumella laskettu maailmancupkisa onnistui toivotunlailla. Levin kisarinteen pinta kesti hyvin kaikki avauskierroksen 71 naislaskijaa ja isoillakin lähtönumeroilla selvittiin toiselle kierrokselle 30 joukkoon.  Urallaan jo kaksi Levin voittajien palkintoporoa napannut Mikaela Shiffrin ei onnistunut säilyttämään avauslaskun johtopaikkaansa loppuun saakka. Kolmannen poron sijaan maailmancupin hallitsevan kokonaisvoittajan oli tyytyminen kakkostilaan. Uransa kolmannen maailmancupvoiton ottanut Petra Vlhova esitti toisella laskulla puhtaan ja rohkean laskun ja kiri lopulta Shiffrinin ohi kymmenyksen turvin.

- On aina mahtavaa olla ykköspaikalla. Maailmancupvoitto on joka kerta ainutlaatuista, Vlhova hehkutti.

 Suomalaisnaisista parasta vauhtia piti Tahkon alppikoulun  ja maajoukkueen Riikka Honkanen, joka jäi toisen kierroksen paikasta lopulta vain 0,5 sekuntia ja oli 36:s. Riikan  mukaan pari virhettä pudottivat hänet toiselta laskulta.

- Heittämällä olisin mennyt kakkoskierrokselle virheettömällä laskulla. Sen teen ensi vuonna, Honkanen analysoi suoritustaan.

Maailmancupin ensikertalaisten Hilla Hannolan ja Tahkon alppikoulun toisen edustajan Kia-Emilia Hakalan avauslaskut päätyivät keskeytykseen.

Rriikka Honkanen

Naisten lauantain pujottelun tulokset: https://data.fis-ski.com/dynamic/results.html?sector=AL&raceid=90947