Olet täällä: Ajankohtaista

 Alpine News

Ajankohtaista

St. Moritzin MM-kisat olivat hieno kokemus

Alppihiihdon MM-kisoista Sveitsin St. Moritzista kotiutunut Riikka Honkanen, 18, keskittyy seuraavan kolmen viikon ajan harjoitteluun ja kouluun. Tahkon alppilukion oppilas selvitti uransa ensimmäisissä aikuisten arvokisoissa tiensä molemmissa lajeissaan pujottelussa ja suurpujottelussa toiselle kierrokselle. Suurpujottelun lopputuloksissa Riikka oli 34:s, pujottelussa hän joutui keskeyttämään laskettuaan toisella kierroksella ulos.

- Päästä kilpailemaan samoissa kisoissa maailman parhaita vastaan on aina upea kokemus. Laskutekniikkani oli parantunut kauden aiemmista kilpailuista. Suurpujottelussa olisi ollut parempaankin tulokseen edellytykset, mutta ensimmäisellä kierroksella lähdin yhdestä kummusta vähän väärään suuntaan. Tuli yksi ylimääräinen käännös ja se verotti aikaa.

- Laskutekniikkani on kuitenkin menossa parempaan suuntaan. Mikko Heiskanen on analysoinut laskujani videoilta ja olemme sitä kautta pystyneet korjaamaan virheitä. Toki töitä on vielä jäljellä, Honkanen muistuttaa.

Riikka Honkaselle kauden pääkilpailut ovat edessä 12.-14. maaliskuuta Ruotsin Åressa, jossa kilpaillaan alppihiihdon nuorten MM-mitaleista. Ski Sport Finlandin hallitus on jo valinnut Honkasen valmennustoimikunnan esityksen mukaisesti MM-kilpailuihin mukaan.

Sveitsin MM-kisojen jälkeen Riikka matkusti suoraa Tahkon alppilukioon Kuopioon. Nuorten MM-kisoihin Riikka valmistautuu keskittymällä harjoituksiin ja koulunkäyntiin.

- Ennen nuorten MM-kisoja en kilpaile missään. Keskityn harjoittelemiseen ja koulunkäyntiin. Laskutekniikassani on vielä hiomista ajoituksen ja käännösten vaihtojen kanssa. Töitä on paljon edessä. Olen ollut koulusta aika paljon poissa, joten myös opiskelut on hoidettava ajan tasalle.

Åressa Riikalla on puolustettavanaan suurpujottelun MM-hopea, joten Ruotsiin hän matkustaa luottavaisena.

- Olen aina pärjännyt Åressa hyvin, mutta en ole asettanut itselleni mitään tulostavoitteita. Jos onnistun hyvin niin tiedän, että silloin voin myös menestyä, Riikka muistuttaa.

Riikka GS St.Moritz2017

Riikka Honkasen tyyliä MM-kisojen suurpujottelussa