Olet täällä: Ajankohtaista

 Alpine News

Ajankohtaista

Aleksi Näkki nopein Tahkolla

Tahkolla laskettiin 12.-13.1. vuoden 2013 Fis Intersport Iso Omena cupin ensimmäiset osakilpailut  ja lajeina oli kaksi pujottelua. Jäädytetty Tahkon Special-rinne oli viikonloppuna monelle laskijalle liian vaativa ja miesten sarjassa keskeyttikin molempina päivinä yli puolet osallistujista. Myös naisten sarjassa jäi matkan varrelle monta kilpailijaa varsinkin sunnuntain kilpailussa.

Naisten sarjan voittoon laski molempina päivinä PHS Alpin konkari Emma Happonen. Tahkon tytöistä parhaana oli Camilla Hietanen lauantain kisassa viides ja Eveliina Tanninen, joka oli lauantaina kuudes ja sunnuntaina kakkonen. Viiden nopeimman joukkoon kiilasi sunnuntain kisassa myös Pinja Palmen ollen neljäs.

Miesten sarjan nopein oli lauantaina Oskari Vähäpassi ennen Latvian Miks Zvejnieksiä ja Verneri Sirolaa, joka nappasi kolmannen sijan. Niklas Nihtilä ja Santtu Kuikkaniemi täydensivät Tahkon laskijoiden menestystä sijoilla neljä ja viisi. Sunnuntain kisassa ylivoimaisesti nopeinta vauhtia esitti Aleksi Näkki, joka voitti voitti reilulla puolellatoista sekunnilla edellispäivän ykköstä Oskari Vähäpassia. Miks Zvejnieks oli päivän kolmanneksi nopein. Niklas ja Santtu olivat myös sunnuntain kisassa kärjen tuntumassa sijoilla viisi ja kuusi.

Tulokset:

http://www.fis-ski.com/uk/604/1228.html?event_id=32743&cal_suchsector=AL

 

Tahko Fis M 2013-01-13

 Kuvassa sunnauntain kisan miesten  kärkikolmikko