Olet täällä: Ajankohtaista

 Alpine News

Ajankohtaista

Riikka jälleen hienosti pisteille La Molinan EC-finaaleissa

 

Tahkon alppikoulussa opiskeleva ja alppimaajoukkueessa laskeva Riikka Honkanen, 17, on sijoittunut viidennen kerran urallaan alppihiihdon Eurooppa Cupin pisteille Espanjassa.

Honkanen sijoittui La Molinan rinteessä käydyssä suurpujottelun EC-finaalissa starttinumeronsa mukaiselle sijalle 28. Kilpailun voittoon laski Itävallan Ricarda Haaser.

- Tänään oli jotenkin puhti kateissa. Jalat eivät toimineet haluamallani tavalla, joten laskuistani puuttui aggressiivisuus. Aina ei voi onnistua ja tänään ei vain ollut minun päiväni, Honkanen totesi kilpailun jälkeen.

- La Molinan suurpujottelurinne oli hyvässä kunnossa. Aamulla pääsimme laskemaan auringon paisteessa, toisella kierroksella taivaalta satoi melko sakeastikin lunta. Radan lopun jyrkällä osuudella tapahtunutta yhtä isompaa virhettä lukuun ottamatta laskuni olivat ihan ok, mutta se ei riittänyt tänään tuon korkeammalle, Honkanen jatkoi.

Sijoitus suurpujottelun EC-finaalin kolmenkymmenen parhaan joukossa takaa Honkaselle lähtöpaikan noin 30 ensimmäisen laskijan joukossa ensi syksyn ensimmäiseen Eurooppa Cupin -osakilpailuun.

- Tavoitteeni on päästä vakituisesti laskemaan EC-kisoissa viidentoista ensimmäisen joukossa ja tämäkin tulos on taas yksi askel kohti tavoitetta, Honkanen muistutti.

Alppihiihdon Eurooppa Cupin finaalit jatkuvat Honkasen osalta vielä pujottelun finaalilla, joka kilpaillaan La Molinan rinteessä ylihuomenna torstaina.

- Pujottelussa lähtönumeroni tullee olemaan 40:n heikommalla puolella, joten ensi sijainen tavoitteeni torstaina on päästä toiselle kierrokselle käännettyyn lähtöjärjestykseen eli 30 nopeimman joukkoon. Se olisi jo kova suoritus, toteaa nuori suomalaisalppinisti.

 Riikka YOG2016 GS Kuva.Arnt Folvik for YISIOC

Tuloksia

Naisten suurpujottelun Eurooppa Cupin finaali, La Molina, Espanja:

1. Ricarda Haaser (AUT) 2:21,42

2. Vanessa Kasper (SUI) + 0,41

3. Coralie Frasse Sombet (FRA) + 0,83

4. Melanie Meillard (SUI) + 1,00

5. Meta Hrovat (SLO) + 1,23

….

28. Riikka Honkanen (FIN) + 4,04