Olet täällä: Ajankohtaista

 Alpine News

Ajankohtaista

Riikka laski seitsemänneksi Nuorten Olympialaisten pujottelussa

Tahkon alppikoulun Riikka Honkanen sijoittui torstaina 18.2. Norjan Hafjellissa lasketussa nuorten talviolympialaisten naisten pujottelussa seitsemänneksi.

Honkanen oli ensimmäisen kierroksen jälkeen kuudentena, mutta putosi toisen kierroksen jälkeen seitsemänneksi ainostaan yhden sadasosan erolla. Kilpailun voittoon laski ylivoimaisesti Sveitsin Aline Danioth.

Honkanen oli päivä molempiin laskuihin tyytyväinen. Olympiapronssi jäi nuoren suomalaislaskijan kakkoslajissa 0,92 sekunnin päähän.

- Ensimmäisen kierroksen rata oli vääntävä ja radan portit oli rakennettu lyhyelle välille. Koko ajan oli paljonkin tekemistä siinä että sain pidettyä rytmistä kiinni.

- Toisen kierroksen lasku onnistui yhtä hyvin. Kummassakaan laskussa ei tapahtunut isoja virheitä. Ainoastaan toisella kierroksella radan takayläosan olisin voinut päästää menemään reippaammin. Otin laskua turhaan kiinni ja menetin siinä aikaa, Honkanen summasi olympiapäivän tapahtumat.

Honkasen olympiaurakka ei ole vielä ohi, sillä seuraavan kerran nurmijärveläinen nähdään Hafjellin rinteessä ylihuomenna lauantaina naisten paripujottelussa.

Tiistaina 16.2. käydyssä avauslajissa suurpujottelussa Riikka oli sijalla 11. Kilpailun voitti Sveitsin Melanie Meillard.

------------------------------------------------

Nuorten talviolympialaiset, Lillehammer, Norja

Naisten pujottelun 18.2. lopputulokset:

1. Aline Danioth (SUI) 1.43,21

2. Ali Nullmeyer (CAN) + 1,59

3. Meta Hrovat (SLO) + 2,65

4. Nadine Fest (AUT) + 2,97

5. Carlotta Saracco (ITA) + 3,46

6. Katrin Hirtl-Stanggassinger (GER) + 3,56

7. Riikka Honkanen (FIN) + 3,57

---------------------------------------------------

Nuorten talviolympialaiset, Lillehammer, Norja

Naisten suurpujottelun 16.2. lopputulokset:

1. Melanie Meillard (SUI) 2.33,28

2. Katrin Hirtl-Stanggassinger (GER) + 0,06

3. Aline Danioth (SUI) + 0,67

4. Meta Hrovat (SLO) + 0,95

5. Ali Nullmeyer (CAN) + 1,45

11. Riikka Honkanen (FIN) + 3,51