Olet täällä: Ajankohtaista

 Alpine News

Ajankohtaista

Kolme Tahkon alppikoululaista podiumille Rukan Fis-pujottelussa

Tahkon alppikoulun laskijat menestyivät mainiosti Rukalla lauantaina 23.1. käydyissä Fis-pujottelussa. Kaisa Nyberg jatkoi Pyhällä alkanutta voittoputkea nousemalla ensimmäisen laskun viidenneltä sijalta ykköseksi. Kisaa johtanut seurakaveri Pinja Palmen taipui toisella kierroksella kolmannelle sijalle ja Siiri Kilpeläinen nappasi toisen sijan neljän sadasosan erolla Pinjan edestä.

Miesten sarjan nopein oli Seinäjoen Eetu Mäkelä ja Tahkon alppikoulun Sami Merisalo laski kaksi tasaista laskua ja sijoittui toiseksi. Robin Bäck jäi kymmenyksen Samista ja oli päivän kolmanneksi nopein. Tahkon alppikoulun laskijoista kymmenen joukkoon laskivat myös kuudenneksi sijoittunut Niklas Nihtilä ja yhdeksänneksi tullut Antti Leonsaari.

Sunnuntaina 24.1. laskettiin Rukalla toinen pujottelun Fis-kisa ja siinä jännitettiin jatkuuko Kaisa Nybergin voittoputki edelleen. Ensimmäisen kierroksen jälkeen tilanne oli vielä lupaava, kun Pinja Palmen piti kärkipaikkaa ja Kaisa Nyberg oli iskuetäisyydellä kolmantena. Toisella kierroksella joutui kuitenkin sekä Pinja että Kaisa jättämään kisan ulosajon vuoksi kesken ja Ruotsin Marta Ohlsson korjasi kisan voiton. Tahkon tytöistä parhaana oli Ronja Ollikainen, joka oli kahdeksas.

Myös miesten sarjassa nähtiin joukko ulosajoja ja Tahkon alppikoulun pojista lähes kaikki keskeyttivät joko ensimmäisellä tai toisella kierroksella. Kisan voittoon laski loukkaantumisista kisakuntoon palaututunut A-maajoukkueen Santeri Paloniemi. Parhaana Tahkon edustajista oli Henry Tuononen 15:s.

Tulokset: http://www.skisport.fi/tulosseuranta-live/fis-races/ruka-23-24-1-2016/slalom-23-1-2016/

SamiM15

Kuvassa kauden parhaan pujottelun laskenut Sami Merisalo