Olet täällä: Ajankohtaista

 Alpine News

Ajankohtaista

Alppikoululaiset palasivat Itävallan leiriltä

Tahkon alppikoululaisten syksyn kolme leiriä Hitertuxissa Itävallassa onnistuvat loistavasti ja nyt odotellaan kauden jatkumista Pohjoismaissa. Lämmin syksy on jälleen kerran laittanut haastetta alkukauden kisajärjestäjille ja Levin maailmancupin peruunnuttua myös muut pohjoisen Fis-kisat ovat vielä epävarmoja lumen suhteen. Urheilijat valmistautuvat etsimään lunta eri suunnilta ja sääennusteita tutkitaan kuumeisesti. Kauden kisakalenteriin tulee runsaasti muutoksia, mutta kohti kisakautta edetään ja tällä välin hoidetaan fysiikkatreenejä sekä koulua, jotta talvella on enemmän virtaa kisamatkoihin. Leirityskaudella ainoana miinuksena oli muutaman urheilijan loukkaantumiset, mutta osa toipilaista on päässyt jo uudestaan harjoittelemaan lähes normaalisti. Ellen Hellmanilta kauden kisareissut jäävät valitettavasti väliin, koska viimeisellä leirillä häneltä rikkoutui ristisiteet polvesta ja edessä on puolen vuoden kuntoutus.

Hintertux 10 2015

Kuvassa alppikoululaisten leiriporukkaa Hintertuxin viimeiseltä leiriltä